|
|
Draamatyöpajassa harjoitellaan mm. tekemään "teatteria" ilman valmista käsikirjoitusta ja rooleja. Heittäytyminen vapaasti johonkin rooliin ja lavastettuun tilanteeseen voi avata uusia näkymiä omaan persoonallisuuteesi.
Draamatyöpajassa saat devising-metodin avulla olla jotain oman arkitodellisuutesi ulkopuolella ja saat mahdollisuuden kokea ja avata uusia tunteita itsessäsi. Saat rohkeutta heittäytyä ja antautua yhdessä muiden kanssa tilanteen vietäväksi, kokea naurua, itkua, huutamista, rakastamista. Draamatyöpajan avulla alat toteuttamaan itseäsi, olemaan vahva ja uskaltava omassa elämässäsi.
|
|
|
|
|
Verstaalla tutustut valokuvauksen tekniikoihin ja tapaat ammattivalo-kuvaajan, joka kertoo työstään lehti- ja taidekuvaajana.
Valokuvauksessa kiehtovinta on tapa, jolla valokuvaus toimii kommu-nikaation välineena, poimien maailmasta asioita ja tunnetiloja.
Valokuvauksen avulla voi oppia pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä ja mustavalkovalokuvauksen kautta mm. prosessityöskentelyä.
Valokuvauksen verstasjaksoilla koet erilaisia tapoja kuvata omaa ajatusmaailmaa.
Älä anna periksi!
|
|
|
|
|
Taidetyöpajalla tutustut teatteri-ilmaisuun.
Kokeminen ja ainutkertaisuus ovat ohjenuorana – ihminen oppii tekemällä. Veeran Verstas antaa tilaisuuden kokeilla rajoja, löytää uusia puolia itsestä, oppia nauramaan itselleen.
Ihmisen kuoren sisään mahtuu monta identiteettiä: kokea ainutlaatuisuus ja tuntea olevansa ainutlaatuinen.
Vaatimatonkin tulos on parempi itse koettuna ja kokeiltuna kuin kirjasta luettuna.
|
|
|
|
|
Veeran Verstaalla harjoitetaan omaa voimaa säännöllisesti kaksi kertaa viikossa. Oma voima voi olla ruumiillista, henkistä tai sosiaalista. Harjoittelemme sitä määrätietoisesti.
Törmäämme väistämättä vastuunottoon omasta elämästämme. Voimaharjoitellen ruumis muuttuu tai kieli suorenee tai pelko kaikkoaa raivon edestä.
Ota aikaa itselle kokeilla ja uskaltaa.
Aina sattuu kaikenlaista!
|
|
|
|
|
Veeran Verstaassa opitaan käsissä käsittämistä – käden tietäjäksi tulemista. Kädentaitojen verstasjaksoilla kulkevat lomittain itsensä kehittäminen, vahvuuksien ja oman paikan löytäminen. Käsillä tekeminen on itseilmaisua, ajatuksien ja mielen selkeyttämistä.
Pajassa tutkitaan omaa elämää erilaisten kädentaitojen tekniikoiden kautta: rakennamme poronnahkarummun, solmimme unisiepparin, jäljennämme kipsinaamion ja teemme paperiveistoksia. Veeran Verstaan taidekäsityöt kootaan yhdessä lopputöiksi ja aarrekartaksi matkalle eteenpäin Veerasta.
Taidekäsitöiden tekemisessä näet pilkahduksen elämäntapasi ja maailmankatsomustasi.
Nuuskamuikkusta siteeraten: ”Oivaltaa toisen ihmisen tärkeys, ilman sitä ei olisi vapautta”.
|
|
|
|
|
Veeran Verstaalla voit maalaustaiteen avulla löytää palasen omaa itseäsi ja saat uskallusta luottaa siihen mitä olet.
Maalausviikoilla tutustut nuoreen kuvataiteilijaopettajaan ja hänen elämäänsä. Kokemuksiensa kautta hän näyttää sinulle tietä, kuinka kuvataiteilijan työssä tarvitaan kekseliäisyyttä ja usein myös sitkeyttä. Joskus tarvitaan pelkkää onneakin.
Matkalla omaan kuvaasi huomaat, kuinka elämässä on parasta auringon valo, uiminen, sauna, rakkaat ihmiset ja oma huone.
Toivomme, että sinusta tulisi isona se kuka olet. Jossain on aina kevät!
|
|
|
|
|
Veeran Verstaalla tutustut luovaan kirjoittamiseen ja sanataiteen tekemiseen.
Luovan kirjoittamisen työpajassa kiidämme sanoihin ja tarinoihin makustellen ja haaveillen. Sekä hapuillen että varmana tunnemme, että on maailmoja, jotka vain odottavat että ne löydetään, sisältämme. Kuunnellen, puhuen, kirjoittaen ja lukien kokeilemme sanoja, jotka voimistavat ja liikuttavat meitä.
Veeran Verstas on paikka, jossa jokaisella on mahdollisuus olla luova omannäköisellä tavallaan. Teemme harjoituksia ja näytämme sinulle mahdollisuuksia, joilla omaa luovuutta voi kokeilla kielellisen ilmaisun kautta. Jokainen osaa kertoa tarinoita, kunhan saa siihen tilaisuuden.
Parasta elämässä on se, että on olemassa ja on unelmia joita kohti voi pyrkiä. Runollisesti kuvattuna: "Olemme kaikki samaa tähtien ainetta".
|
|
|
|
|
|
|